lauantai 17. lokakuuta 2009

Alkupala: Juustotäytteiset raviolit keltaisen paprikakastikkeen kanssa

Ohje on otettu kirjasta Euroopan mestarikokkien pöydässä. Voin heti aluksi kertoa, että ilman pastakonetta tämän ohjeen tekoon ei kannattane ryhtyä - taikinan kauliminen oli yhtä helvettiä. Emme saaneet (tai Juho ei saanut :D) kaulittua taikinaa riittävän ohueksi, joten keittämisen ja paistamisen jälkeen taikinan koostumus oli liian kova (ja edelleenkin liian paksu). Maku oli kuitenkin mainio, juustotäyte erinomaisen voimakasta ja kastike mietoa, mutta maistuvaa.

Ohje oli neljälle, mutta söimme tämän ihan kahdestaan (ja kerralla). ;D

Kirjassa valmistusohjeet olivat eri järjestyksessä, mutta näin tämä kannattaa tehdä:

Raviolitaikina

300 g vehnäjauhoja
3 munaa

Vehnäjauhot ja munat vaivataan kiinteäksi palloksi ja laitetaan sivuun tunnin ajaksi (me laitoimme sen jääkaappiin elmukelmussa). Taikinan levätessä aloita kastikkeen valmistus:

Paprikakastike

2 keltaista paprikaa
1 salottisipuli
0,5 dl kermaa
30 g voita
hieman suolaa

Leikkaa paprikat kuutioiksi ja hienonna salottisipuli. Paista kattilassa salottisipuli voissa ja lisää paprikat sipulien joukkoon. Lisää samalla puolisen desilitraa vettä ja ripaus suolaa. Anna paprikoiden kypsentyä, kunnes ne ovat pehmeitä. Kun paprikat ovat pehmenneet, soseuta koko soosi tehosekoittimessa ja kaada takaisin kattilaan. Lisää kerma ja kypsennä, kunnes kastike saostuu. Laita valmis kastike lämpimään uuniin (n. 75 astetta) odottamaan raviolien valmistumista.

Kun kastike on valmista, ota esille raviolitaikina. Taikinasta valmistataan joko pastakoneella tai käsin kaulimalla kaksi levyä. Levystä leikataan taikinapyörällä suorakulmion muotoisia palasia, joista tulee taittamalla neliöitä. Jokaisen raviolin sisään laitetaan:

Raviolitäyte

200 g ricotta-juustoa
200 g lampaanmaitojuustoa
2 keltuaista
1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
kimppu persiljaa hienonnettuna
ripaus suolaa ja mustapippuria

Raviolitaikinamme paksuudesta johtuen täytettä tuli melkein tuplasti liikaa. Lampaanmaitojuusto kannattaa raastaa ennen sulattamista, ettei täytteeseen jää möykkyjä. Sekoita sulatettu lampaanmaitojuusto ricottaan ja muihin täytteeseen tuleviin aineksiin.

Keitä valmiita ravioleja n. 5 minuuttia runsaassa vedessä. Tämän jälkeen paista raviolit ja ohuet punaiset paprikasuikaleet nopeasti voissa.

Levitä lautaselle kastiketta, jaa päälle raviolit ja koristele ruoka paprikasuikaleilla.