Mmmmmm... hyvää.....
Tämä ohje on otettu kirjasta Euroopan mestarikokkien pöydässä. Ohje on neljälle, mutta söimme hyvällä ruokahalulla koko satsin kahdestaan. Heh. Valmistus oli helppoa, joskin aikaavievää.
600 g härän(sisä)filettä
Ota aluksi liha huoneenlämpöön odottamaan ja leikkaa se neljään palaan.
Ruuan valmistaminen kannattaa aloittaa punaviinikastikkeen valmistamisesta, koska sen valmistuminen kestää pisimpään.
Punaviinikastike
1 l punaviiniä
1 dl portviiniä
1 rkl vasikanfondia (korvaa ohjeen vasikanlihaliemen)
4 salottisipulia hienonnettuna
250 g voita (ohjeessa oli 300 g, mutta se olisi kyllä liikaa..)
hieman suolaa ja mustapippuria
Sekoita viinit, vasikanfondi ja sipulit kattilassa ja keitä kokoon, kunnes jäljellä on kolmannes. Anna jäähtyä hieman ja lisää joukkoon voi pieninä paloina. Kaada lopuksi siivilän läpi. Kuumenna uudelleen ja mausta suolalla ja pippurilla.
Ohjeen mukaan valmistetusta kastikkeesta tuli ehkä liian lirua, joten sitä olisi voinut ehkä hieman suurustaa?
Kun kastike on porisemassa, aloita kasvisten pilkkominen:
Lisäkevihannekset
6 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
16 pikkusipulia
Kuori porkkanat ja sipulit. Leikkaa kesäkurpitsa ja porkkanat suorakulmion muotoisiksi paloiksi. Keitä vihannekset rapeiksi (huom, ei liian kypsiksi!) suolalla ja ripauksella sokeria maustetussa vedessä. Laita porkkanat ja sipulit veteen muutamaa minuuttia ennen kesäkurpitsoja.
Odottaessasi kasvisten keitinveden kiehumista, aloita lihan keitinliemen valmistaminen:
Punaviini-kasvisliemi häränfileen keittämistä varten
1 pullo punaviiniä
1 sellerinvarsi
1 salottisipuli
1 laakerinlehti
tuoretta timjamia (muutama oksa)
tuoretta rosmariinia (muutama oksa)
5 kokonaista mustapippuria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
Kuori salottisipuli, pilko se ja pane kattilaan punaviinin ja suolan kanssa. Lisää yrtit, pilkottu selleri ja pippurit. Keitä lientä jonkin aikaa.
Kun punaviinikastike alkaa olla valmista, lisää fileepalat kasvisliemeen ja keitä hiljaisella lämmöllä 7-8 minuuttia (ei missään nimessä enempää, muuten lihasta tulee liian kypsää).
Kaada punaviinikastiketta lautaselle, ongi päälle kasvisliemestä valutettu lihanpala ja asettele lisäkevihannekset annoksen ympärille.
Syö hyvällä ruokahalulla. :o)
lauantai 17. lokakuuta 2009
Pääruoka: punaviinissä keitetty häränfilee
Tunnisteet:
keitetty häränfilee,
lisäkevihannekset,
punaviini,
punaviinikastike,
pääruoka,
sisäfilee